Kokemuksia Merinokerrastoista
Tässä vaiheessa, kun kerrastoista on kertynyt huomattavasti lisää käyttökokemuksia on kai hyvä tehdä pienimuotoinen yhteenveto. Tämä artikkeli kertoo siis ulkoilun ja normaali ihmisen liikunnan näkökulman. Urheilukäyttö jätetään muiden huoleksi.
Vertailin siis aiemmassa artikkelissa merinovillaa ja keinokuitua. Jo silloin päädyin lopputulokseen, ettei tähän talouteen ainakaan tule yhtään keinokuituista urheilukerrastoa enää. Reippaassa tai leppoisampitahtisessa ulkoiluun painottuvassa liikunnassa merinovillan edut lyövät keinokuidut laudalta niin että heilahtaa. Erityisesti näin talviaikaan.
Merino johtaa hikoillessa kosteutta pois iholta ja mikä vielä parempaa, kykenee imemään kuiturakenteeseen painostaan noin kolmanneksen kosteutta, ennen kuin edes tuntuu märältä. Tämä on erityisesti kerrasto päällä makuupussissa nukkuessa äärimmäisen loistava ominaisuus. Makuupussin sisältä kun yöllä hikoiltu kosteus ei juuri häivy. Kosteaksi tullessaan alkaa villassa tapahtua, erilaisten kemiallisten reaktioiden johdosta kuitu alkaa vapauttaa lämpöä ja tuntuu siis siitä syystä lämpimältä kosteanakin. Vaikkapa retkiluisteluretken tauolla tämä on varsin mukava ominaisuus, ja auttaa pienen hikoilun jälkeen lämpöisenä pysymistä.
Toisaalta villa on myös paras mahdollinen materiaali pitkille retkille, sitä kun ei tarvitse välttämättä kun kunnolla tuulettaa ja pestä vaan todellakin harvakseltaan. Näinpä villa pysyykin inhimillisen hajuisena, kun hankit retkelle kaksi kerrastoa ja käytät niitä vuoronperään. Toinen on yöksi ja toinen päiväksi. Päivällä päällä oleva menee yöksi kunnon tuuletukseen ja aamulla yöpuku rinkan perään tai pyörän tarakalle hetkeksi tuulettumaan. Näin pysyy kerrat puhtaana pitkään ja erillisiä kerrastoja tarvitaan matkaan vain kaksi. Erityisen hyvä vaeltajille, pitkän matkan pyöräilijöille ja retkimelojille.
Lisäksi tietenkin villa on erityisen lämmin materiaali ja täysin luonnollinen, eikä sen pitäisi näin ollen aiheuttaa allergioita tai muuta vastaavaa. Nykyään merinovillan hienomman rakenteen ansiosta villa ei enää edes kutita.
Usein olen nähnyt huonoimpana puolena merinosta mainittavan ettei se juuri kestä käyttöä. Itse en kyllä voi onnekseni tähän vielä yhtyä, sillä ensimmäinen hankkimani merino kerrasto pari ei vielä osoita minkään näköisiä kulumisen merkkejä, vaikka se käytössä onkin ollut jo vuoden päivät. Sitämyöten faniksi olen heittäytynyt, että perinteiset ja erityisesti keinokuituiset kerrastot saavat yksi kerrallaan kaapissani tehdä tilaa villaisille.
Kotimaisia kerrastoja näkyy saavan ainakin Ruskovillalta. http://www.ruskovilla.fi Heillä näkyy olevan tuotannossa myös silkki-villa yhdistelmä. Suoraan sanottuna tekisipä mieli testata. Lisäksi Ruotsalainen Ullmax kauppaa urheiluseurojen kautta merinokerrastoaan suhteellisen sopuisaan hintaan. Seurojen kautta hankkimalla saa myös saurat tuosta osuuden tueksensa. (Turussa esimerkiksi Saaristomeren melojat) Lisäksi tietenkin erinäisillä partiokaupoilla tai muuten vaan ulkoiluliikkeillä löytyy toki omia versioitansa.
Ongelmia valmistautumisessa
Talvinen syrjähyppy pyöräilystä luistelun puolelle.
Kuopion jäämaratonille on aikaa enää reilu pari viikkoa. Tammikuun alkupuoli valmistautumisen osalta meni lupaavasti. Parhaimmillaan tuli luisteltua 30 kilometria kutakuinkin parin tunnin ajalla, vaikka jalassa on ollut harjoitellessa vain hokkarit. Tämä olisi lupaillut 50 kilometrin matkalle noin kahden ja puolen tunnin aikaa, kun jalassa on retkiluistimet.
Tammikuun viimeinen viikko toi kuitenkin mukanaan sairastelun ja sittemmin olo onkin ollut kunnolliseen harjoitteluun liian heikko, ja nyt näkymät jäämaratonia ajatellen ovatkin huomattavasti huonommat. Mikäli olotila ei parane pikaisesti, lienee haudattava ajatukset kolmen tunnin alituksesta ja keskityttävä urakasta hengissä selviämiseen.
www.openstreetmap.org
Karttojen pienimuotoinen ongelma Suomessa on ollut niiden käyttöä varsin rankasti rajoittavat tekijänoikeudet. Erityisesti turisteille ja vielä tärkeämmin tässä yhteydessä tietenkin fillarituristeille tarkoitetut pienet opaslehdykät ja niihin liittyvien karttojen kopioinnin kieltäminen kaikki mahdolliset tekijänoikudet kieltämällä on ajoittain täysin järjetöntä.
Ajatellanpa seuraavanlaista tilannetta. Saksalainen fillarituristi kävi Turun saaristossa poljeskelemassa. Tämän jäljiltä hänellä on saariston karttaesite. Tämän esitteen tehnyt taho on merkannut esitteen kulmaan varsin tyypilliseen Suomalaiseen tapaan (C) Kaikki oikudet pidätetään.
Tästähän seuraa se, että kun hänen pyöräilyseura tuttavansa suunnittelevat kierrosta samaan paikkaan, ei heillä ole laillista oikutta ottaa kopiota tuosta esitteestä. (Näin toki kaikki tekevät) Suurin haittahan tästä on esitteessä itseänsä markkinoivalle taholle.
Entäpä jos tilanne olisikin matkatoimistossa. Messujen jäljiltä matkatoimistolla on yksi saaristo esite. Seuraavana kuukautena heille tulee 100 kyselyä saaristosta. Heillä on kuitenkin vain yksi esite, eikä heillä ole oikutta kaupallisen toiminnan yhtydessä kopioida esitettä.
Näinpä olisikin kaikkien kannalta yleensä parempi vapauttaa tekijänoikuksia hiukan. Esimerkiksi lisenssi Creative Commons, Nimeä, Ei muutoksia. voisi olla esitteisiin huomattavasti järkevämpi. Tällöin esitettä saisi kuka vaan kopioida niin paljon kuin haluaa. Kopion lähde olisi mainittava ja esitteeseen ei saisi tehdä muutoksia.
Ongelmana tälläisten esitteiden tekemisessä usein onkin kuitenkin karttamateriaalit. Karttoja kun on hankala löytää, sellaisilla lisensseillä että niihin voisi antaa rajattoman kopiointoikeuden.
www.openstreetmap.org on antanut tähän kuitenkin nyt mahdollisuuden. Open Street Map (OST) on CreativeCommons lisenssillä wikipedian tyyliin toteutettu kartta aineisto. Sitä voi linkittää webbisivuille aivan googlemapsin tapaan ja siitä voi tehdä erilaisia karttatulosteita.
Pyöräilijän kannalta projektista tekee mielenkiintoiseksi se, että OST:ssa on erillisenä projektina kulkemassa pyöräily- ja vaellusreittikartasto. Helsinki ja muutamat suuremmat kaupungit alkavat Suomen osalta olla käyttökelpoisella mallilla, mutta paljon tekemistä vielä on. Suurimmat maantiet ovat paikallaan ja pääosa pienemmistäkin seudullisista teistä.
Suosittelenkin kaikille auttelemaan tätä projektia eteenpäin, varsinkin kun monella pyöräilijällä kulkee mukana jonkinlainen gps reittitietoja tallentava laite. Näistä ulos saatavat .GPX tiedot ovat kullanarvoista materiaalia OST:n tekijöille.
http://wiki.openstreetmap.org/wiki/Fi:Potlatch
Edellä mainitun linkin takaa löytyy ohjeistus OST:n muokkaukseen käytettävään Potlatch editoriin. Olkaa aloitellessa kuitenkin erittäin varovaisia muokkausten kanssa.
http://wiki.openstreetmap.org/index.php?title=Fi:WikiProject_Finland/Piirto-ohjeet&action=history
Ja tämän linkin takaa löytyy ohjeet millaisilla ominaisuuksilla Suomen osalta merkitään mikäkin aihe kartalle.
Sepeliä tiellä, entä sitten?
Tässä on nyt taas tullut poljettua talvea ess sun taas. Uskomattoman positiivisen yllätyksen olen kyllä täällä Turussa kokenut. Talvifillarina käyttämässäni Jopossahan jalat yltävät mukavasti tueksi jos alkaa tasapaino pettää tai renkaiden pito loppua. Pyörät ovat mukavan kuviolliset ja leveyttäkin löytyy kiitettävästi. Helsingissä en kuitenkaan kehdannut Jopon selkään useinkaan talviaikana, on nimittäin niin ettei Jopon gummeissa ole minkään valtakunnan pistosuojausta ja Helsingin sepeli repi renkaita niin että heikompaa hirvittää.
Turussa on nyt jo kuitenkin alla ainakin muutama satanen ja yhtä ainotta aukkoa ei muuton jälkeen ole renkaaseen tullut!
Eli suurkiitos Turun kaupungin hiekoitus hiekan ostajalle…
Onnettomuuksia
Turussa tuntuu vallitsevan varsin välinpitämätön autoilukulttuuri. Olen asunut nyt juuri ja juuri reilun kuukauden Turussa, ja tänä aikana tiedän jo kolmen pyöräilijän jääneen auton tönäisemäksi. Erityisen merittävää tässä on se, että kaksi näistä autoilijoista tuli tilanteeseen varoituskolmion takaa.
Kolmas tapaus sattui suoralla tiellä. Autoilija ohitti pyöräilijän jättämättä lainkaan tilaa sivullensa ja ajoi siis suoraan takaa pyöräilijän päälle.
Erityisen huomionarvoista on se että tämä kaikki tapahtui joulukuussa ja pakkasten jo alettua. Eli kautena jolloin pyöräily kaupungissa on vähäisempää. Ennen muuttoani asuin Helsingissä 10 vuotta ja tuossa ajassa törmäsin vastaaviin tapauksiin ainoastaan 4 kertaa. Nyt tämä määrä on saavutettu Turussa vain reilussa kuukaudessa.
Olisikohan kaupungilla syytä puuttua tilanteeseen ja rauhoittaa keskustan autoliikennettä hitusen. Ja vähintäänkin tuntuvaa asennekasvatusta kaivattaisiin.
Mielestäni tälläisen pitäisi myös aiheuttaa toimenpiteitä poliisin taholta.
Lumella
Mukavaa on ollut Jopoilla lumella. Retkipyörät on nimittäin talviteloilla ja Jopoo toimii talven ajan kaupunkkäytössä. Erityisesti toissaillan illalliselle kaverin luo polkiessa oli mukavaa polkea Koroisten peltojen poikki, jossa alustana toimi vain lumi. Lunta kun oli pakkautunut hiekkatielle riittävästi ettei hiekkaa lumen alta tuntenut. Talvipyöräily on muutenkin ihan lempialueitani pyöräilyssä ja pitäisikin tässä ottaa projektiksi käväistä saaristossa muutaman päivän lenkillä. Tai jossain muualla hiukka pidemmällä lenkillä kaupungin ulkopuolella.
Ensisilmäys Turun pyöräteihin
Turun pyöräteitä vaivaa hiukan sama tauti kuin Suomessa yleensäkin. Pyörätiet ovat varsin rikkonaisia ja pääosa sijaitsee laitakaupungilla. Keskustassa onkin Turun pyöräteiden suurin ongelma. Kantakaupungin kohdalla on verkostossa varsinainen musta aukko. Erityisen mielenkiintoista mielestäni on, ettei torille pääse pyörällä kuin yhdestä suunnasta, tämäkin väylä kulkee pitkin kävelykatua, missä pyöräilijöitä ja jalankulkijoita ei ole erotettu edes kistamaalauksella.
Erityisen harmillista keskustan pyöräteiden rikkonaisuudesta tekee se, että Turussa keskusta alueen kadut ovat erityisen leveitä. Ei tarvittaisi kuin uusi kaistamaalaus, niin liki jokaiselle kadulle mahtuisi sekä autokaistat, pyöräkaistat, parkkipaikat sekä niiden päälle vielä kävelytiet. Ei ole olemassa Turussa kuin tekosyitä sille miksi kaskustasta puuttuu pyöräilymahdollisuudet. Tilasta tämä ei todellakaan ole kiinni, eikä ne uudet kaistamaalaukset edes kustanna juuri mitään.
Positiivistäkin Turussa pyöräilynparissa on. Jokirantaa pyöräilee mukavasti, ja keskustassa kulkevista pyöräreiteistä tämä onkin ehkäpä paras. Lisäksi muutamissa risteuyksissä löytyy parkkiruutujen perästä pieni paikoitus alue fillareille. Muutenkin paikkoja minne pyörän voi jättää on varsin runsaasti.
Toivoa Turulla siis on. Väittäisinkin että Turun olisi kaunkirakentensa ansiosta suhteellisen helppoa nousta Suomen pyöräilypääkaupungiksi, mikäli kaupungin hallinnolla olisi hitunenkin tahtoa.
Muutoksia näkökulmiin
Blogi on ollut hetken taas tauolla. Syynä tähän on blogn muutto toiselle puolelle jokea. Eli tästä lähin blogissa tulee esiintymään retkipyöräilyn lisäksi hieman huomioita Turkulaiseen pyöräilyyyn liittyen.
Daisuke palasi kotiin
Meillä Pietarissa kolme vuotta sitten vieraillut maailmaa yhtämittaisesti yli 150 000 kilometriä polkenut Daisuke on vihdoin lopettanut retkensä ja saapunut Osakaan.
Alla olevan linkin takana toistaiseksi matkan viimeinen posti. Aavistuksen haikeaa todeta, ettei enää voi seurata tätä yhtä uskomatonta pyöräretkeä ja lukea tasaisin väliajoin tipahdelleita sähköpostipäivityksiä matkan varrelta.
