Daisuke palasi kotiin
Meillä Pietarissa kolme vuotta sitten vieraillut maailmaa yhtämittaisesti yli 150 000 kilometriä polkenut Daisuke on vihdoin lopettanut retkensä ja saapunut Osakaan.
Alla olevan linkin takana toistaiseksi matkan viimeinen posti. Aavistuksen haikeaa todeta, ettei enää voi seurata tätä yhtä uskomatonta pyöräretkeä ja lukea tasaisin väliajoin tipahdelleita sähköpostipäivityksiä matkan varrelta.
Talvitauolle
Nyt alkaa säät näyttää siltä että retkipyörä pääsee ansaittuun talvilepoon. Kesällä kilometrejä kertyikin aikalailla, erityisesti tietenkin Norjan reissun yhteydessä. Lisäksi ehdittiin saaristoon ja Tampereelle. Lähiseudulla kieppailtiin lisäksi pieniä viikonloppu retkiä.
Talveksi nyt kuitenkin olen päättänyt laittaa retkipyörän lepäämään ja odottamaan ensikevättä. Tämän vuoden osalta sillä on siis enää jäljellä perusteellinen puhdistus ja huolto.
Talviaika ei toki jää pyöräilyttä, vaan poljennan painopiste siirtyy Jopolle. Harmillista kyllä, Jopo on vanhempaa Suomalaista alkuperää ja näinollen 20” renkaalla johon ei ole juurikaan nastallista rengasta saatavilla.
XR?
Selailin tänään naapurin fillarihuollossa uusinta Schwalben kuvastoa. Yllätyksekseni Marathon XR rengasta ei enää kuvastossa ollut. Näin siis jäänee historiaan monen todella pitkän matkan fillaristin lempi renkaat.
Pyöräily Vladivostokissa
Pyöräilyä Vladivostokissa
Kilpisjärvi – Skibotn
Kilpisärveltä lähdettiin hyvin nukutun yön jälkeen kohti Skibotnia ja Norjaa. Luvassa oli rento päivä lasketella kohti jäämerenrantaa ja Storfjordia, jonka rannalla Skibotnin kylä sijaitsee. Ilma oli jo kirkas ja aurinko pilkahteli aina ajoittain.

Pyörällä Norjaan
Tämä ajopäivä osoittatuikin maisemiltaan yhdeksi hienoimmista. Heti alkuun Saanan vierustaa ja rajalle, maisemina kauniita tuntureita ja muutama luminen huippukin, vaikka elettiin heinäkuuta. Rajan jälkeen aloitettiin laskettelu pienen puron vartta kohti Skibotnia. Ajoittain puro seurasi tien vierustaa, toisinaan taas painui syvälle syömäänsä painanteeseen. Kallioista maisemaa ja vaivaiskoivuja reunustettuna lumisilla tunturinhuipuilla. Aurinkoa ja ajoittain ajelemista paitahihasillaan.

Teetauolla Norjassa

Pyöräilypäivän paras hetki
Puolenpäivän aikaan pidimme taukoa pienellä levikkeellä ja nautumme teetä, keksejä ja lämmintä auringonpaistetta. Taisi olla reissun ensimmäinen kerta T-paidassa. Ajaessa kuitenkin vielä toivoi pitkää hihaa viiman vuoksi. Päivällinen syötiin pienellä tunturiniityllä ja illaksi laskeuduttiin Skibotniin jossa tapasimme Norjalaisen tuttavamme tuttavan, joka majoitti meidät matkailuvaunussaan kyseisen yön. Illallinen ihaillessa auringonlaskua ja katsellessa kuinka pilvimassa alkaa kertyä tunturin huippujen ylle. Storfjord, Lyngenin alpit ja auringonlasku. Voisiko iltapalalle parempaa maisemaa toivoa.

Skibotn
Päivän poljenta noin 60 kilometriä alamäkeä.
Kaaresuvanto (Maunu) – Kilpisjärvi
Kaaresuannon jälkeen alkoivatkin maisemat muuttua hiljalleen sellaisiksi millaisiksi Lappi kuvitellaan. Puusto väheni ja madaltui, maisemat muuttuivat asteen avoimemmiksi ja näköalaa riitti suuntaan jos toiseenkin. Maasto alkoi kumpuilla ihan kunnolla ja mäen jälkeen edessä olikin jo toinen.

Päivän tavoitteeksi asetettiin Kilpisjärven saavuttaminen.
Puoliltapäivin alkoikin sitten edellisen päivän kiveniskemä herätellä merkkejä itsestään. Polvi alkoi kipeytyä ja samaa matkaa alkoi matkavauhti pudota. Ylämäkien kiipeäminen muuttui tuskalliseksi ja asiaa ei auttanut tieto, että ennen kilpisjärveä edessä olisi Muotkatakka, Suomen maanteiden korkein kohta.
Päivän mittaan pidimme liki tuplamäärän taukoja normaaliin verrattuna. Ja mikäpäs noissa maisemissa on taukoa pidellä. Edellispäivän loppumattomalta tuntunut suo vaihtui mielenkiintoisempaan tunturimaisemaan ja joenkin ajoittain kulkiessa tienvierustaa oli vaihtelua kiitettävästi.
Iltaa kohden kipu kuitenkin vain yltyi ja Muotkatakkaa lähestyttäessä tapahtui polkeminen enää Buranan avustuksella. Päivän viimeinen ponnistus olikin sitten nousu Muotkatakkaan. Nousua kannusti ohittava liki sadan motoristin kannustava torven toitotus. Huippu ja puuraja saavutettiin ja kiipeämisen aikana vihdoin väistyivät tieltä myös pilvet ja aurinko esittäytyi matkalla ensimmäistä kertaa.

Muotkatakasta kohti Kilpisjärveä lasketteli lopen uupunut ja kivun jo turruttama polkija.
Päivän tavoite kuitenkin saavutettiin ja palkintona odotti poronkäristys ja huone hotelli Kilpisjärvessä.
Matkailijoiden majoitusta
Eilissä päivänä poimin Belgialaisen pojan asemalta. Herra polkaisi Brysselistä Turkuun ja jatkaa huomenna junalla kohti Venäjää. Lupauduin säilyttämään hänen pyöräänsä Venäjänreissun ajan. Vanhalla Nishikillä oli Jack liikenteessä.
Majoitusta matkanvarrelle löytää Euroopassa helposti esimerkiksi seuraavien verkkosivujen kautta.
www.couchsurfing.com
www.hospitalityclub.org
Ylimuonio – Kaaresuvanto (Maunu)
(Pitkän tauon jälkeen taas pätkä tekstiä)
Ylimuoniossa herättiin kymmenen aikaan ja reippaan puuroaamiaisen (neljänviljan hiutaleet jatkettuna kuivatuilla hedelmillä) jälkeen pakkailimme leirin ja siirryimme tielle.
Heti tienpäällä meihin törmäsi Sveitsiläinen pappa, joka oli matkalla Nordkappiin. Kyseisenä päivänä törmäsimmekin tauoilla usemapaan kertaan, kunnes pappa kääntyi Enontekiöntielle iltapäiväaikaan.

Maisema oli sitä samaa tihkusateista metsää kuin edellinenkin päivä, muuttuen päivän mittaan soisemmaksi. Loppupäivä poljettiinkin sitten suolla kulkevaa tietä seurana miljoonittain itikoita.
Tämä oli varmaan reissun raskain päivä. Päällyste vaurioista tietä, päällysteetöntä tietä, itikoita, tihkusadetta ja jatkuva vastatuuli.
Tänä päivänä päällysteettömällä pätkällä sattui myös pieni onnettomuus, joka joitain päiviä myöhemmin johti matkan katkeamiseen suunniteltua aiemmin.
Eli pitkällä kivimurskaista tienpintaa sisältäneellä osuudella tuplaperävaunullinen rekka ohitti minut varsin läheltä ja rekan perästä sinkosi kivi, joka osui sitten polven viereen jalan sivuun. Jalka ei tuntunut kuitenkaan kipeältä ja paikassa oli vain pieni mustelma, joten polkemista jatkettiin normaaliin malliin kuten mitään ei olisi tapahtunut.
Illalla etsiskeltiin telttapaikkaa liki kymmenen kilometriä, kun jatkuva suo olisi tarjonnut vain itikoita ja märkää. Lopulta maanpinta alkoi kuitenkin nousta. Ja paikka löytyi läheltä Jämerän linnoitusta.
Illalla tankattiin vielä energiavarantoja pastalla.
Päivän saldo lähes 100 kilometriä, vastatuulesta ja huonosta tienpinnasta huolimatta.

(Helsinki) – Kolari – Ylimuonio
Matka alkoi lopulta työvuoron perään lastaamalla pyörät yöjunaan ja nukkumalla kohti Kolaria. Yöjunissa on yhä vanhat konduktöörivaunut ja kunnollinen paikka matkatavaroille. Samassa vaunussa kolme ruotsinkielistä vanhaa mammaa matkusti myös pohjoiseen. Heihin törmäsimme pariinkin kertaan maantienvarressa seuraavan viikon aikana. He matkasivat aina nähdessämme jalkapatikalla ja vanhin oli varmaan kahdeksankymmenen.
Kolariin saavuttiin ihanan tihkusateen saattelemina ja polkemaan päästiin yhdentoista nurkilla. Alkumatkaa kyseinen kevyt tihkusade piristikin kovasti. Onneksi ei kuitenkaan satanut niin kovasti, että se olisi kunnolla jaksanut kastella ja sopivasti sade piti taukoa samaan aikaan kuin mekin.

Ensimmäinen päivä Kolarista Kilpisjärven suuntaan on suhteellisen tylsää maantietä. Tietä reunustavat pääosin metsät ja näinpä näköalakin on suhteellisen suppea. Onneksi aina reissun ensimmäinen päivä kuluu reissun alkuinnostuksen vallassa ja näinpä hivenen tylsempääkin maisemaa jaksaa polkea.
Tie on aikalailla suoraa ja kumpuilee verkalleen. Alamäet ovat pitkiä ja loivia, kuten ylämäetkin ja tällä korkeudella ne yhä polkee varsin kevyesti.
Reissun alkupuolella myös oman aikansa kestää lastatulla pyörällä ajamiseen totuttelu, pienen tauon jälkeen. Myös uusien varusteiden toimintaa jaksaa tarkkailla ja tasapainottaa vielä pakkauksia hitusen.
Ensimmäinen polkemispäivä päätyi Ylimuonioon pienen järven kauniille hiekkarannalle. Nukkumaan mentiin lopulta puolen yön pintaan.
Kolari – Ylimuonio 88 km

Teippiä
Ihan vaan aavistuksen epäonnisten kesäreissuiluiden jäljiltä ollaan nyt sitten kotiuduttu. Tarkempia reportteja ja tarinoita luvassa, kunhan vaan ehtii kirjoittamaan kunnolla. Odotellessa keskitymme teippaamaan ja sitomaan rikkinäisiä ruumiinosia, sekä pohtimaan missä mitkäkin varusteet ovat menossa ja mistä ne voisi hakea takaisin ja milloin.