Kööpenhaminassa pyöräily on priorisoitu kaikkien muiden kulkumuotojen yläpuolelle kaupunkisuunnittelussa ja katukuvassa pyöriä onkin tämän johdosta selkeästi autoja enemmän. Jopa lentokentällä on polkypyörien parkkihalli, jonne ulkomaan matkan ajaksi voi jättää pyöränsä säilytykseen. Pyöräliikkeitä on myös katujen varsilla enemmän kuin Helsingissä ruokakauppoja.

Homma kuitenkin toimii uskomattoman sujuvasti ja katukuvassa myös tuntee pakokaasujen vähyyden ja katupölyn pienemmän määrän. Pyöräilystä on selkeä etu tämän kokoluokan kaupungissa.

Kööpenhaminaa haluttiin rakentaa Amsterdamin kanaalimallin mukaan. Vettä onkin näkyvillä hiukan jokapuolella ja veneitä, sekä kajakkeja käytetään kaupungissa yllättävän paljon. Laskin yhden kerrostalon pihalaiturista peräti 18 kajakkia!

Kööpenhaminassa toimii myös kaksi kajakkikiertoajeluita järjestävää yritystä ja kajakki onkin kätevä, sekä ympäristöystävällinen tapa kiertää katsomassa kaupungin kanaalit.

Myöhemmin pieni kuvareportaasi kunhan saan ladattua kuvia verkkoon joku päivä tässä, toivottavasti ennen Berliiniä.

Ihan alkuperäinen tarkoitushan oli polkaista Kööpenhaminaan, ja siellä liittyä Kirjastolaisten unconference pyöräilyyn ja polkea heidän kanssaan Berliiniin ja sitten taas kahdestaan Gdanskin kautta takaisin Helsinkiin. Muutto vei kuitenkin niin paljon ylimääräistä aikaa pikku järjestelyineen, ettei tämä onnistu, joten joudumme tyytymään lentokyytiin Kööpenhaminaan.

Lento aiheuttaa matkaan rajoituksia sillä kahden hengen tavarat saavat nyt halpalennolla painaa 20kg. Reissu kestää kuitenkin 3 viikkoa joten tiukalla kädellä on punnittava molempian mitä mukaan lähtee.

Perussettinä jotakuinkin seuraavaa:

- Kuoritakki sateenvaralle. (Marmot precip, pakkautuu superpieneen tilaan)

- Retkipatja ja makuupussi nukkumiseen.

- Fleece lämmikkeeksi huonon ilman varalle.

- Pitkähihaiset kauluspaidat 2kpl. En halua näyttää spandex pelleltä kolmea viikkoa keskieuroopassa, pitkät hihat tarvitsee auringolta suojaamiseen ja nehän voi aina kääriä lyhyiksi.

- Sammarit on hyvät pyöräilyhousut. Brooksin satulaa käyttäessä ei tarvitse pehmikkeellisiä pöksyjä.

- Icebreakerin merino alusasusetti x2. Se ei haise kilometrin päähän pyöräilyn jälkeenkään.

- Hattu lipalla varustettuna, kypärä.

- Muki ja muovilautanen. Lusikka ja veitsi.

- Multitool, rengasraudat ja varasisuskumi.

Siinä perussuunnitelma. Myöhemmin lisää siitä mitä mukaan tuli.

Muuten uutisina retkeilyasioissa voisi mainita, että melontakausi tuli avattua torstaina ja jatkunee tänään illalla. Ainakin sää on sitä varten upea. Niin ja tuo Marmotin Precip toimii yllättävän hyvin myös melontapukineena. Super monipuolinen ja yksi halvimmista mitä on.

Ja sitten pieni sponsoroimaton mainos. En voisi nimittäin enempää suositella Itä-Pasilan pyörähuoltoa.

Syksy toi mukanaan taas kerran maisemanvaihdon. Viimeisen viiden vuoden sisään jo kuudennen sellaisen. Ympäristöltään ja aktiviteettimahdollisuuksiltaan ihana Turku ja Turun saaristo muuttui kivikaupunki Pietariin, jossa lähimmät paikat missä voi mitään tehdä ovat kai Terijoki ja Käkisalmi. Kaupungin liikenne on järkyttävä, pyöräily olosuhteet hirvittävät ja kaduilla vallitsevat ilmansaastemäärät ajoittain uskomattomia. Arvata saattaa ettei täällä Pietarissa juuri ole harrastettu. Toisaalta näköpiirissä on nyt miljoona mahdollisuutta ja ajatusta.

Ensiviikolla tapahtuu sitten tavallaan paluu juurille. Eli ympyrä pyörähtää taas takaisin lähtöpisteeseen kun siirrymme Pietariprojektin jälkeen taas Helsinkiin, missä aiemmin ollessa tämäkin blogi sai alkunsa. Helsingissä olisi tarkoitus taas tehdä jotain liikunnallista ja ehkäpä mikäli sopiva harjoittelupaikka löytyisi niin melonta ja pyöräily turistillista toimintaa. Ensin kuitenkin pieni loma.

Parempipuoliskoni, fillarihullu hänkin, päätti kirjastolaisena osallistua Cycling for libraries unconferenceen jossa satakunta kirjastolaista polkee Kööpenhaminasta Berliiniin keskustellen kirjastoasioista. Mahdollisuus kun oli, niin päätin tuppautua mukaan. Toukokuun lopulta kesäkuun alulle poljemme siis kirjastolaispainotteisessa seurassa Köpiksen ja Berliinin väliä. Takaisin oli ajatus tulla Gdanskin kautta. Mutta saa nähdä mistä sitten lopulta tullaan.

Tätä blogia olisi sitten tarkoitus nakutella matkanvarrelta, ennen matkaa ja vielä matkan jälkeenkin.

Kuusisto on täältä käsin hyvä kohde jo alkukesälle, sillä koko matka on asfaltoitua pyörätietä, tai maantienlaitaa. Tiet itsessään olivat jo koko matkalta sulat. Yllätyksekseni suurelta osalta oli jopa sepelit ehditty lakaista. Talvilevosta kaivetut pyörät toimivat hyvin, mitä nyt hiukan etujarrua sain säätää. Suurempia muutoksia siis tuskin tarvitsee, ja tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin.

Paluu suunnan kiertelimme rantoja seuraillen Uittamon kautta tai niin läheltä kuin siellä teitä ylipäätään kulkee. Tuolla olisikin kehityskohde Turulle ja Kaarinalle molemmille. Pyörätie ja kävelytie, jotka seuraisivat vieretysten rantaa pitkin koko matkan Aurajoelta Kuusiston sillalle tai vaikka Tuorlaan. Samaan malliin kuin Espoon rantaraitti, vai mikä sen virallinen nimi nyt sitten olikaan. Saisi muuten Turun ja Kaarinan ulkoilu valtavan piristyksen tuosta. Sama reitti tietenkin jatkuisi myös Aurajokea ylös pitkän matkaa.

Sunnuntaina kuitenkin  oli vielä Katariinanlaakson hiekkatie pätkillä varjopaikoilla sohjoa ja kuraa. Pyörän joutuikin vielä pesemään reissun jälkeen. (Peseminen on muuten pyörän kunnossapidon numero 1.) Noh, viikko tai pari vielä, niin eiköhän sitten ala olla jo kaikki hiekkatietkin kunnossa. Ensi viikonloppuna siksi varmaan suunnataankin vielä asvalttipitoisemman tien haussa Naantalin suuntaan, ja sitten sitä seuraavana uskaltaudutaan jo Aurajokea yläjuoksun suuntaan pitkin hiekkateitä.

Matka Ruissaloon keskustasta kulkee varsin ikävän satama-alueen lävitse, mutta onneksi maisemat paranevat heti Ruissalon sillan ylitettyä, eikä satama-alueen pätkä ole kovin pitkä.Ruissalon pyörätie on pääosin kohtalaisella asfaltilla pinnoitettu, ainoastaan pala rannanpuolella heti Ruissalon opastuskeskuksen jälkeen on hiekkapintaista. Eilen hiekkapintaiset tiet olivat vielä aika kuraisia, mutta asfaltti oli kuivaa ja asfalttipintaiset tiet olivat jo täysin sulat.

Retkeä Ruissaloon olin odotellut jo koko talven, sillä monelta taholta olin kuullut Ruissalon olevan erittäin hieno paikka käydä. Olin lopulta Ruissaloon päästyäni hiukan hämmentyneissä tunnelmissa, sillä saaressa ilmeni, jottei pyöräteitä ole koko saaressa kuin yksi, ja lisäksi yhdistetty pyöräilylle sallittu hiekkatien pätkä. Toisin sanoen pyörätietä, tai kevyenliikenteen väylää käyttäen ei saaressa voi pyöräillä minkäänlaista ympyrämallista lenkkiä, ainoastaan saman tien kahteen suuntaan edestakaisin. Lumien sulettua ja polkujen kuivuttua saari on varmaan ihan mukava kohde kävelyretkille, mutta pyöräilijälle en saarta kuitenkaan juuri suosittelisi. Saareen olisi ensin saatava rengasmainen kevyenliikenteen väylä. Mieluiten sellainen, missä olisi hyvin selkeästi erotettu kävelijät pyöräilijöistä. Nyt kävelijät poukkoilivat vaarallisesti pyörän eteen useita kertoja.

Metsä ja luonto Ruissalossa on toki kaunista, ja muutamaa retkeä varten nähtävää riittää. Parhaana puolena kuitenkin laskisin olevan kesäpäivien vietto mahdollisuuden tuttavapiirissä. Piknikit ja erilaiset “mökkipelit”. Retkeilyyn parhaita paloja tarjonnee kohtalaisen monipuolinen luontopolku. Saaronniemi lisäksi tulee varmasti olemaan uimakäytössä ja hiukan rauhallisempana sijaintina lienee kesäaikaan tuttavapiirissä suosittu paikka, mutta varsinaiselle pyöräretkelle Ruissaloon ei tarvitse toistamiseen mennä. Kuten nokkela lukija jo onkin ymmärtänyt, suoraan sanottuna Ruissalo oli ennakko kehuihin verratessa selkeä pettymys.

Muutto Turkuun, joka on meille liki täysin ennalta tuntematon kaupunki tuo oman kiinnostavan lisänsä tähän pyöräilykauteen. On tutkittavana lukematon määrä uusia ja ennalta tuntemattomia reittejä, ja lukuisia lähialueella sijaitsevia hyviä retkikohteita. Tässä asiassa Turku voittaakin Helsingin, ollen aivan omassa luokassaan.

Helsingissä oli aina pyöräiltävä kaupunkialuetta tuntisotalla, ennen kuin pääsi ulos kaupunkimaiselta alueelta. Turussa saariston suunnasta tai Aurajokivarresta löytyy luonnon kohteita jo kävelyetäisyydeltäkin. Tästä viikosta eteenpäin  yritetään pitää yllä tahtia päiväretki per viikko. Ja ensimmäisiä kohteita ovat ainakin seuraavat:

• Ruissalo
• Aurajoki ja Liedon Vanhalinna
• Brinkhallin kartano
• Kuusiston linnanrauniot
• Naantali
• Kurjenrahkan kansallispuisto
• Pikkurengastie

Lisäksi sitten kesäajalle jotain pitkän viikonlopun aikana toteutettavia retkiä, katsotaan sitten mitä näistä saa mahtumaan aikatauluihin:

• Rengastie
• Turku – Maarianhamina
• Hanko + Raasepori (+Fiskars)
• Uusikaupunki + Rauma
• Loimaan suunta (mahdollisesti Hämeenlinnaan saakka)

Ja koska Varsinais-Suomi on varsin tuntematon alue, niin hyviä käyntikohde vihjeitä saa kertoilla kommenteissa.

Vertailussa lisäksi on ollut reitti Helsingistä Ateenaan, mutta Lissabonin reitti tuntuu kuitenkin näistä kahdesta selkeästi kiinnostavammalta.

Ajallisten ja rahoituksellisten realiteettien vuoksi olen kuitenkin pitänyt suunnitelmissa ja ehkä todennäköisempänä vaihtoehtona Itämeren pääaltaan ympäri pyöräilyä. Turusta ensin Helsinkiin, sieltä laivalla yli ja Tallinnasta Baltian maiden lävitse, mahdollisesti Kaliningradissa poiketen, Puolan kautta Tanskaan ja Ruotsin lävitse takaisin. Tähän tarvitsisi ainoastaan kuukauden päivät ja budjetti sitä myöten olisi huomattavasti helpommin järjestettävissä. Tässä toisaalta joutuisi polkemaan tylsien Ruotsin, Tanskan ja Pohjois-Saksan lävitse. Toisaalta helmenä olisi sitten Liettua, Kaliningrad ja Puola, sekä vierailut Riiassa ja Gdanskissa asuvien tuttavien luo.

Harmaan loskaisina päivinä reissusuunnitelmien teko on hyvää ajanvietettä ja reittimahdollisuudet ja matkanvarrelle osuvat kiinnostavat kohteet tulevatkin vielä muokkaamaan molempia reissusuunnitelmia huomattavasti. Kesällä sitten nähdään millainen retki lopulta toteutuu.

Kavereilta lainaillulla ja osin jopa omillakin kamppehilla hankkiuduttiin kansallispuiston laitaan. Tarkoituksena oli hiihdellä pari päivää ja kokeilla millaista on telttailla talvisaikaan. Ensimmäinen suurempi yllätys tapahtui kun kamat oli saatu parkkipaikalla paketoitua ahkioon (kai joku Savotan Paljakkaa muistuttava vanhahko malli). Olin nimittäin alkuun ajatellut että moinen kapistus veisi viimeisnekin innon hiihtämisestä. Toisin kävi.

Ahkio liikui varsin livakasti ja ajoittain se jopa tasapainotti menemistä. Uskomattoman kätevä peli, jos minulta asiaa kysytään. Toinen liittyikin sitten itse eräsuksiin. Leveys yhdistettynä suksen pituuteen, sekä allekirjoittaneen luuta ja nahkaa yhdistävään ruumiin rakenteeseen toteuttaa yhdistelmän millä suksi kantaa hangella erittäin mallikelpoisesti.

Tässä vaiheessa lukija voikin jo päätellä, että kyseessä oli erittäin positiivinen kokemus.

Maasto itsessään oli helppoa, mutta vaihtelevaa. Muutamia laskuja, hitunen järvenjäätä, sekä pari pahempaa nousuakin. Sukset toimivat mukavasti myös laskuissa ja hiihtäminen ilman latuja oli miellyttävämpää kuin ladulla.Tämän testin jälkeen voisinkin veikkailla, ettei tähän talouteen tule tavallisia murtomaasuksia lähivuosina. Eräsukset hyppäsivät hankintalistalla kauas niiden edelle.

Illalla lyötiin pystyyn teltat, ja suhteellisen normaali varusteissa yön pärjäsi. Käytössä oli aika normaalit makuualustat, niitä otettiin kuitenkin pari kappaletta lisäämään eristystä. Sama tempaus tehtiin makuupussien kanssa. Yksi ohkainen kesäpussi ja sen sisällä toinen kolmen vuodenajan pussi. Lämpö riitti nukkumiseen, vaikka palattua internet kertoi pakkasen käyneen -23′C lukemissa!